Lahden joulukausi avataan tänä vuonna viikkoa perinteistä myöhemmin, lauantaina 25.11. Syynä siirtoon on se, että kaikissa kaupungeissa avataan joulukausi Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi samana viikonloppuna.

Perinteinen Kauppatorin tapahtuma alkaa klo 10 aamulla. Joulupukin odotetaan saapuvan niihin aikoihin torille helikopterin kyydissä.

Helikopterilento on ollut osa Lahden joulukauden avausta jo vuodesta 1955. Kyseessä on tiettävästi ainutlaatuinen perinne koko maailmassa.

Torilla on joulupukin esiintymisen lisäksi muutakin ohjelmaa, kuten aina on ollut. Musiikkimarakatin lapsikuoro laulaa ja laulattaa joululauluja. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Milla Bruneau puhuu.

Tänä vuonna joulukauden avajaisissa on ensi kertaa käytössä myös Kauppatorin luistinrata. Joulunavauksessa nähdään myös Lahden Taitoluistelijoiden näytöksiä.

Lahti City on tiedottanut joulukauden avajaispäivästä sosiaalisessa mediassa ja aamukahvitilaisuuksissa syyskuusta alkaen. Jäsenyrityksille on asiasta kerrottu aiemmin myös sähköpostitse.