Lahden bussireitit uudistuvat

20.06.2018

Lahden bussireitit uudistuvat ensi vuoden jälkeen. Suunnittelu on jo käynnistynyt. Uudet reitit tulevat käyttöön vuonna 2020.

 

Tähän saakka kaikki paikallisliikenteen bussireitit on ajettu kauppatorin kautta. Jatkossa tilanne muuttuu.

 

Kaikkien linjojen ei ole enää kaikkina aikoina tarkoituksenmukaista kiertää torin ympäri, vaan esimerkiksi matkakeskukselta on päästävä Niemeen aamuisin mahdollisimman nopeasti. Reittimuutokset ovat perusteltuja muun muassa sen takia, että korkeakoulukampus muodostuu nimenomaan Niemeen.

 

Millaisia muutoksia suunnitellaan? Kuinka reitit jatkossa kulkevat? Minne pysäkit sijoittuvat? Tuleeko vaikutuksia keskustan kävelyliikenteen virtoihin? Paranevatko jotkut liiketoimintapaikat? Heikkenevätkö toiset?

 

Näistä ja muista kysymyksistä pääsee keskustelemaan tiistaina 26.6. klo 12 ja klo 17. Aamupäivän tilaisuus pidetään BWT:ssa, Askonkatu 2, ja iltatilaisuus Dooroomissa, Rautatienkatu 20. Tilaisuuksiin pääsee ilmoittautumaan linkistä http://miitmee.com/

 

Rekisteröidy miitmeen käyttäjäksi. Aamutilaisuuden koodi on 3IGN ja iltatilaisuuden 1TCI. Tarvitset koodin, kun ilmoittaudut tapahtuman osallistujaksi.

 

Ilmoittautua voi myös sähköpostitse tai puhelimitse: janne.viitamies@lahticity.fi ja 040 510 0948

Sivuston toteuttaaSanavarma