Lahden keskustan elinvoima on vahvistunut

24.05.2020

Lahti on edelleen niitä harvoja kaupunkikeskustoja, joissa elinvoima on jatkanut loivaa nousuaan viime vuosina ja palannut ennen koronaa tehdyn elinvoimalaskennan mukaan samalle tasolle kuin 2017 MM-kisavuonna. Nousuun Lahdessa on vaikuttanut erityisesti tyhjien liiketilojen väheneminen. Koronan vaikutukset kaupunkikeskustojen elinvoimaan nähdään vasta ensi kevään laskennoissa.

 

Tyhjien liiketilojen osuus laski Lahdessa (11,85 % → 10,20 %)
Tyhjiä kivijalkaliiketiloja Lahden keskustassa oli helmikuussa 83 kpl. Viime vuoteen verrattuna laskua on 13 kpl, joista 8 kpl selittyy Anttilan kiinteistön poistamisella laskennasta. Lähes 20 % tyhjinä olevista tiloista sijaitsee kauppakeskus Triossa.

 

Valtakunnallinen keskiarvo tyhjien liiketilojen osuudessa on kasvanut vuodesta 2017 (9,9 %) vuoteen 2020 (11 %). Lahden lisäksi yli prosentin laskua tyhjien liiketilojen osuudessa kaikkiin liiketiloihin on tullut vain Imatralla ja Järvenpäässä.

 

Arkiyritysten määrä kasvaa jatkuvasti
Arkisin palvelevia liikkeitä on viime vuodesta tullut lisää jopa 20 kpl, kun taas kuumien yritysten eli lauantaisin palvelevien kauppojen, ravintoloiden ja kahviloiden määrä on pysynyt lähes ennallaan. Toimialojen suurimmat muutokset ovat Muoti- ja asusteet -pääluokassa (pientä laskua) sekä Kauneus- ja hyvinvointipalvelut ja Toimistot – pääluokassa (pientä nousua).

 

Elinvoimalaskennassa yritysyhteisötilat, ns. coworking -tilat, katsotaan yhdeksi tilaksi. Esimerkiksi Dooroomissa, Rautatienkadulla sijaitsevassa vanhassa pankkisalissa, työskentelee n. 30 arkiyritystä. Lahdessa on vahvasti perinteinen kivijalkakeskusta, sillä sen laskenta-alueella on yhteensä 814 kivijalkaliiketilaa, joka on Suomen kaupungeista 4. eniten. Uusia liiketiloja on viime vuodesta tullut 12 kpl.

 

Mihin tiedot perustuvat?
Tässä tiedotteessa esitetyt tiedot perustuvat Elävät kaupunkikeskustat ry:n piirissä tehtyyn 35 kaupunkikeskustan elinvoimaisuuden laskentaan. Se perustuu liiketilojen käyttöön laskentahetkellä, joka edellyttää aina jalkautumisen ko. keskustaan.
Elinvoimalaskennan 2020 tietoliite löytyy verkko-osoitteesta www.allincityapp.com, jossa on mm. paikalliset yhteyshenkilöt 35 Suomen kaupungista sekä vuoden 2020 laskentojen taulukkotiedot.

 

Koronan vaikutuksia kaupunkikeskustoissa
Korona sulki tilapäisesti monet kaupat ja yli puolet keskustojen ravintoloista. Virustilanteen aiheuttamat rajoitukset hiljensivät keskustat, mutta vilkastuttivat verkkokauppoja. Koronan ennustetaan muuttavan entisestään kuluttajakäyttäytymistä ja synnyttävän digitalisaation vahvaa kasvua. Etätyöskentelyn lisäksi yhteisölliset ja joustavat työympäristöt ennustetaan yleistyvän. Miten suuria muutoksia korona synnyttää ja mitkä niiden vaikutukset ovat kaupunkikeskustoissa, nähdään vasta tulevien vuosien myötä.

 

Lisätiedot:

 

Pipsa Wirtanen, toiminnanjohtaja, Lahti City ry, pipsa.wirtanen@lahticity.fi, 040 5321299
Miikka Venäläinen, elinkeinopäällikkö, Lahden kaupunki, miikka.venalainen@lahti.fi, 0440187378

Sivuston toteuttaaSanavarma