Joulupukki saapuu Lahteen lauantaina 18.11., mutta millä?
15.11.2023
Lahden joulunavausta 2023 vietetään jälleen valtakunnallisena joulunavauspäivänä 18.11. Lauantaina klo 10.30 alkavassa tapahtumassa joulupukin lisäksi nähdään lavalla tänä vuonna jälleen satavuotisjuhlaa viettävä Filianna-kuoro ja n. 30 lapsinen Musiikkileikkikoulu Musiikkimarakatit, sekä Tonttuband kokoon-panolla Miikka kallio, Mikko Peltoniemi, Dimitri Keiski ja basisiti Jussi Koskinen. Tapahtuman juontaa median monitekijä, Kaisa Korkeamäki. Ohjelma lavalla päättyy klo n. klo 11.30. Tapahtuman tuottamisesta vastaa Lahti City ry.
Joulupukin saapuminen pidetään salassa loppuun saakka
Lahdella on ollut pitkä perinne joulunavauksessa joulupukin kyyditsemisessä. 1950-luvulta lähtien joulupukki on saapunut torille helikopterilla, mutta tästä perinteestä luovuttiin muutama vuosi sitten.
– Monet asiat ovat muuttuneet viime vuosien aikana. Muun muassa ympäristömuutokset ovat tulleet entistä enemmän kansalaisten tietoisuuteen, jota myös Lahdessa vahvisti kaupungin valinta Euroopan Ympäristökaupungiksi 2021. Osaltaan tämä vuosi vaikutti keskusteluun helikopterin käytöstä, mutta suurin syy muutokseen oli kuitenkin se, että ilmatilaa käytetään nykyään paljon enemmän kuin ennen. Taivaalla lentelevät ilmapallot ja dronet aiheuttavat niin suuren riskitekijän, että helikopterista oli luovuttava, ainakin toistaiseksi, kertoo Lahti Cityn toiminnanjohtaja Pipsa Wirtanen.
– Sen jälkeen joulupukki on saapunut erilaisilla kulkuneuvoilla ja kyydeillä, kuten paloautolla ja museobussilla. Tänä vuonnakin taitaa kyytinä olla jokin uusi, jota ei aikaisemmin ole nähty, jatkaa Pipsa Wirtanen.
Vuoden Positiivisin Lahtelainen julkistetaan lavalla
Lahden Nuorkauppakamarin ja Positiivareiden yhteisen kilpailun Vuoden Positiivinen Lahtelainen voittaja, tai tällä kertaa voittajat, julkistetaan joulukauden avauksessa. Lahtelaiset saivat osallistua kilpailuun ehdottamalla henkilöitä tai yhteisöjä, joista järjestäjätaho valitsi 10 jatkoon. Yhteistyökumppaneista muodostuvan raadin päätettäväksi jäi valita 2 ehdokasta kahteen kategoriaan finaaliäänestystä varten. Voittajat on lopulta valinnut lahtelaiset. Palkintojenjako tilaisuudessa lavalla nähdään kilpailuorganisaation edustajien lisäksi yhteistyökumppaneiden edustajia.
Lahen torilla ja keskustassa juhlitaan myös joulukauden avausta
Lahen torilla on myös paljon muita toimijoita lavaohjelmien lisäksi. Salppurin kisojen Hopsu-maskotin lisäksi Lahden VPK tuo kalustoaan kaikkien tutustuttavaksi. Lahden Vapaaehtoisten Palokunta ry on Lahden vanhin yhdistys. Se on perustettu v. 1879.
Lahden seurakunnan pisteellä on tarjolla lämmintä glögiä ja Joulukylän suklaaherkkuja. Lahden ensi- ja turvakodin pisteellä jaetaan piparia ja ”tikkuilmapallloja”. Torilla on mahdollisuus myös ostaa Pelicans -tuotteita.
Torin ohjelman ja jouluisen torikaupan lisäksi myös keskustan liikkeissä juhlitaan joulukauden avausta. Mm. tavaratalon Sokoksen päivän avaa klo 10 perinteinen ja aina ihastuttava jouluikkuna, jonka jälkeen ohjelmaa on klo 16 saakka. Kauppakeskus Triossa ja kivijalkaliikkeissäkin on myös omaa jouluista ohjelmaa.
Tunnin musiikillisen ohjelman päättää joulukuusen valojen sytytys
Lahen torille tiistaina saapunut kuusi saa ylleen jouluiset valot, jotka sytytetään mukana olleiden tahojen ja katsojien kanssa yhteisesti lausuttavalla loitsulla: ”Tule valo, sytytä kuusi, tuo meille joulu uusi.”
Laden joulukauden avauksessa esitetään perinteisiä ja kaikille tuttuja joululauluja, kuten En etsi valtaa loistoa, Arkihuolesi kaikki heitä, Toivotus hyvän joulun ja monia muita sekä viimeisenä yhteislauluna Joulupuu on rakennettu.
Lahti City ry on vastannut joulukauden avauksen järjestämisestä yli 20 vuoden ajan
– Joulukauden avauksen tekeminen tuo joulun ajan todelle lähelle sydäntä. Kaikki se valmistautuminen paketteineen ja koristeluineen ja lämminhenkinen tekeminen yhdessä kymmenien toimijoiden kanssa sekä lasten riemu ja ilo torilla sytyttää joulun hengen esiin. Vaikka tapahtuma on yhdistykselle resursseiltaan suurin ponnistus, on tapahtuma aina ikimuistoinen ja loppuvuotta piristävä teko, toteaa Pipsa Wirtanen.
Tänä vuonna torilla ei ole joulupukin kirjelaatikkoa, vaan halutessaan kirjoittaa joulupukille tai toivoessaan joulupukilta kirjettä, kehotamme käyttämään Postin palveluita.
Lämpimästi tervetuloa Lahden keskustaan ja iloiseen koko perheen tapahtumaan!
Lisätiedot: Pipsa Wirtanen, toiminnanjohtaja, Lahti City ry, pipsa.wirtanen@lahticity.fi, 040 5321299
Joulukauden avaus lauantaina 18.11. klo 10.30-11.30:
Ohjelma
Klo 10.30 ->
Juontaja Kaisa Korkeamäki
Filianna-kuoro ja Musiikkileikkikoulu Musiikkimarakatit laulavat joululauluja
Vuoden Positiivisin Lahtelainen -kilpailun voittajan julkistus, mukana Nuorkauppakamari ja Positiivarit
Klo 11.00
Tonttuband – Miikka Kallio, Mikko Peltoniemi, Dimitri Keiski ja Jussi Koskinen
Joulupukki saapuu
Eveliina Laakso Lahden Seurakunnilta
Joulukuusen valojen sytytys
”Tule valo, sytytä kuusi, tuo meille joulu uusi”
Klo 11.30 lavaohjelma päättyy
Lahen torilla
Lahden VPK:n paloautoja ja muuta kalustoa
Lahden Seurakunnat tarjoavat glögiä
Lahden Ensi- ja Turvakoti jakaa ilmapalloja
Salppurin kisamaskotti Hopsu
Pelicansin tuotteita HB Promotionilta
Ja paljon muita jouluisia tuotteita torimyyjiltä